Iskipä jostain ihan puuntakaa melkoinen tauti  ! Maanantaina alkoi nenä vuotaa ja olo tuntua tukalalta, tiistai ja keskiviikko vaan paheni, henki kulki suurinpiirtein vain suun kautta... mutta kuumetta ei ollut.

Mutta torstai aamulla keuhkoputki ihan tukossa, ja kipeä mutta töihin lähdin kuitenkin (aamuvuoro ni ei oikein viittiny soitella kellekkään) mutta olo huononi sitten huomattavasti ja niinpä lähdin kotiin kun alkoi muuta porukkaa tulla paikalle. Maatessa meni se päivä ja perjantai aamulla päätin että kyllä on mentävä ihan lääkärille kun ei olo parane yhtään buranasta ja duactista huolimatta. Ja olishan se pitäny arvata että poskissa ja keuhkoputkessa tulehdusta löytyi ja antibioottikuurille jouduin.

Melkoista lääkettä olikin kun jo kahden tabletin jälkeen olo oli ihan erilainen kuin ennen niitä! Mutta että sitä limaa riittää ihmisen päässä ja rööreissä, vois ihan kysyy että mistä sitä oikein tulee? No, ei ainakaan saunalahdelta .

Nyt pientä jännitystä ilmassa, kuntoudunko niin paljon että uskallan lähteä kisaamaan ens sunnuntaina! Kahtena päivänä jätin koirien ulkoilut minimiin, naapurin Johanna käytti muutaman kerran, mutta muuten olen yrittänyt kävellä sentäs vähän ettei ihan rapaudu, mutta kyllä tuollainen tauti ilman kuumettakin vie mehut vaikka kuinka vahvaa tekoa olisi.

Lauantaina olisi työvuoro kolmosten medien kisoissa, ja sunnuntaina sitten oman kisauran aloitus, ja ihan vaan pikkasen jännittää . Suuria tavoitteita ei ole mutta toiveena olisi et saatais edes tulos ! Pitäkäähän -ja meille  . KIITOS!