Hahaa! Joskus väitetään että koirat ja omistajansa alkavat ajankuluessa ulkoisesti muistuttaa toisiaan, mutta meilläpä onkin sisäisesti! Mä tunnustan olevani vähän "kuuhullu", pidän kovasti täysikuusta, mutta en sen takia ole huomannut nukkuvani huonommin kuin yleensä. Se vaan on niin komea tähtitaivaalla ja aamuisin kun se kurkistelee mun makkarin ikkunasta viiden jälkeen...   No, yhtenä iltapäivänä olimme koirien kanssa lenkillä, oli vielä ihan valoisaa, aurinkokin taivaalla loimotti vielä, tosin melko matalalla. Yhtäkkiä Hertta alkoi murista ja käyttäytyä oudosti kuin tien päässä olisi joku tulossa/menossa, mutta en siellä kuitenkaan mitään liikettä nähnyt. Murina yltyi haukunnaksi ja käytös entistä kummallisemmaksi... Koira hyppäsi korkealle lumivallille ja alkoi vimmatusti haukkua enkä edelleenkään nähnyt mitään/ketään missään. Seurasin koiran katsetta joka oli kohottunut ylös taivaalle, ja hokasin: Siellä oli jo melkein täysikuu-ukkeli Herttaa pelottelemassa! Että voi pienellä olla tarkka havaintikyky, se oli vielä aika haalea kirkkaasta ilmasta johtuen, mutta sitä se Hertta kuitenkin haukkui! Ja mä nauroin vedet silmissä, kun se oli niin tosissaan ! Joten meitä on nyt siis kaksi kuuhullua perheessä  !

Ja kun kerran kirjoittamisen alkuun päästiin niin kerrottakoon nyt samalla että Robinilla kävi tiistaina hieroja. Liikkeissä ei mitään erikoista havaittu, mutta niskassa ja takaoikealla oli jumeja joita vähän pehmenneltiin hieromalla. Uusi aika varattiin reilun kuukauden päähän. Robin nautti Sonjan käsittelystä silminnähden, hieman tarkkaili kun leikattu takajalka oli käsittelyssä, mutta mitään aristusta ei siinä ollut! Herttaakin vähän tunnusteltiin ja kyllä sielläkin pientä jumitusta oli mutta Hertan vuoro tulee sitten myöhemmin !