Onkin taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta aikaa... Juhannus on vietetty nautiskellen omalla pihalla seurasta, hyvästä ruuasta ja juomasta ja melko hienoista keleistäkin, ennusteista huolimatta meillä täällä Nousiaisissa ei satanut lainkaan, vaan aurinko paisteli pilviseltä taivaalta koko ajan! Lämmintä rapiat 20 astetta joten ihan OK!

Ennen juhannusta oli Mynskin epikset joihin me tyttöin kanssa sitten osallistuttiin, kuten lupasin. Eikä ollenkaan huonosti mennytkään, ensin oli Robinin lähtö startti-luokassa ( siis pelkkää hyppyä ja putkee). Pähkäilin viel ilmoitusjonossa josko sittenkin laittaisin senkin mölleihin mutta en sit kuitenkaan. Ja mentiin niin hienosti 0-rata että pois alta!  Ja sijoitus oli toinen.  Luokassa 6 osallistujaa. Möllirata olikin jos sitten vähän kinkkisempi, muutama valssaus, A, ja puomi, mutta Hertta selvitti ne aivan loistavasti, MUTTA viimeisellä esteellä olin varmaan jo niin varma et tulee nollarata ja unohdin ohjata tai luotin liikaa et menee ite, ni tuli ohijuoksu mut tuli takas ja meni sit oikein. Siitä yks kielto. MUTTA silti me voitettiin mini möllit! Kolme osallistujaa, yks jo virallisis kisannut joten sitä ei sijoitettu. Ja voitte vaan arvailla kuinka meitsi oli iloinen!!!

 Tästä innostuneena ilmoitin Hertan sit viel avoimen radalle, mutta siinä oli jo liikaa haastetta mulle, sähläsin ja niin sit Herttakin sähläs...Ei sijoitusta...pari kieltoo ja 5rv, aikaakin tais mennä yli sallitun.

Mutta kokemusta saatiin runsaasti!

Jatkuu hetkisen kuluttua...

Ja ettei totuus olisi unohtunut juhannuksenakaan, kävimme treenikentällä juhannuspäivänä ja oli kyllä aika päteviä tyttöjä, mentiin sitä episten avointen rataa ja etsin sopivia ohjauslinjoja molemmille, vähän erilaiset niistä kyllä tuli mutta toimivat! Ja se rintamasuuntakin toimi hyvin, välistävedot meni hienosti! Kepeille menoa harjoittelimme molempien kanssa, ei se kyl viel ihan toimi mut paremmin ku ennen. Ja lopuks mentiin viel koko rata molempien kanssa, eikä ollenkaan huonosti. Jäi hyvät fiilikset treeneist!

Viimeinen työviikko ennen lomaa alkoi lämpimänä, jopa helteisenä!  Ei välttämättä ihan näin kuumaa tarttis lomalla olla, mut suht lämmint kuitenkin. Suunnitelmissa matonpesua, yks koiranäyttely, mökkeilyä ja muutama keikka tanssilavallekkin ois tarkoitus tehdä, heti ens viikolla olis YÖ Vehmassalmella ja sinne on vissiin kaveri jo käynyt liputkin ostamassa . Ja loppukuussa olis samassa paikassa Popeda, sinne ois kans tarkoitus mennä. Ja onpa meininki vielä telttaillakkin lomalla, kaverin uuden omakotitalon pihamaalla Vehmaalla, tarvikkeet on jo hankittu  .

Vielä lisäyksenä: Hertalla kävi ensimmäisen kerran hieroja, ja olikin tytölle melkoinen kokemus! Asentojen katselu kävi ihan hienosti, mutta sitten piti kääntyä kyljelleen makaamaan! Se olikin sitten jo vaikeempi juttu. Ei meinannut millään asettua mutta lopulta rauhoittui makaamaan ja rentoutui hierojan alkaessa tassua käsitellä. Muutamassa kohdassa oli jotain kireyttä ja pää nousi ylös mutta hienosti Hepukka sit oli alun vaikeudesta huolimatta. Huomasi varmaan että ei mitään kamalaa tapahdu, vaan tuntuukin mukavalta.

Mutta mitä teki Robin? Aluksi ei ollenkaan ymmärtänyt miksi Sonja ei silitä tai käsittele häntä vaan Herttaa , ja sitten heitti itsensä makaamaan aivan Hertan viereen kuin osoittaakseen että: olen valmiina koska aloitat hieromisen?

Makasi siinä melkein koko käsittelyn ajan, välillä luomen raosta katsoen joko pian aloitat! Ja kun se sitten vihdoin tajusi ettei nyt ollutkaan hänen vuoronsa, oli se niin pettynyt! Kiersi mun ja Sonjan ympärillä, haisteli Herttaa ja ihmetteli! Se on niin tykästynyt hierontaan että varmasti harmitti kun vierestä vietiin  !