Blomlanes True Blue ( Robin) om. Marita Axi

+

Ronja ( Hertta) om. Mia Perkiökangas ( kuva Sirpa Saari)

=

Vasemmalta: 2 tyttöä ja 2 poikaa

Eilen kävin nuuskuttamassa pentusia kahden viikon tauon jälkeen, kylläpä olivat kasvaneet ja kehittyneet! Pieniä haukkuharjoituksia jo tehtiin, painittiin  ja juostiin, oli siinä ihmettä kerrakseen! Kuusi tuntia istuin laatikon äärellä ja katselin ja ihailin. Hertta mamia unohtamatta !

Mutta onhan tässä muutakin... vaikka kyllä täytyy sanoa että taas käynnin jälkeen on niiiiiiin sellainen olo että vois ihan vaikka asua siellä laatikon vierellä .

Pääsiäinen on hyvin koirapainotteinen, pitkänäperjantaina siis pentujen luona, lauantai kotosalla, ulkoillen ja oleskellen, sunnuntaina katsomaan 3:sten kisoja ATT:n hallille ja maanantaina kisataan itse hyppiksellä Robinin kanssa. Vielä ei ole jännitys iskenyt mutta eiköhän sekin vielä ehdi !

Treenaaminen on ollut melko vähäistä, ja taas tulee taukoja kun on muuta ohjelmaa...Torstaina käytiin Mynskin hallilla vähän kontakteja miettimässä, ja jonkinlaista AHAA-elämystä havaittavissa, kiitos Raijan!

Mukavaa PÄÄSIÄISTÄ kaikille ! Palataan asiaan maanantaina kisojen jälkeen, tavoitteena kertoa hyviä uutisia  !